torstai 25. helmikuuta 2016

Ensimmäiset kilpailut kiikarissa ja pohdintaa painoluokista

Tavoitteenani on osallistua marraskuussa nuorten klassisen voimanoston sm-kilpailuihin. Kisat järjestetään Lohjalla 19.-20.11.2016. Sm-kisoihin päästäkseen on kuitenkin käytävä ensin vähintään kerran kansallisissa kilpailuissa rikkomassa sm-kisarajat. Ja tottakai näin vasta-alkajana haluan käydä hakemassa myös kokemusta ennen tuota varsinaista koitosta.. :D

Olen selaillut kisakalenteria jo heti vuoden alusta lähtien. Vielä tammikuussa kisakalenteri näytti tyhjältä, mutta pikkuhiljaa kisoja on alkanut tulla nähtäviksi ja bongasinkin itselleni sopivat ensimmäiset kilpailut! Eli tää tyttö taitaa nyt lähteä kilpailemaan ensimmäistä kertaa Kuopioon 21.5.! Siihen onkin alle kolme kuukautta aikaa, huii! :D


Seuraavana pitäisikin päättää, missä painoluokassa haluan kilpailla. Satun aika ikävästi juuri kahden painoluokan välimaastoon, jossa lähimmät painoluokkani ovat 57kg ja 63kg. Aamupainoni huitelee tällä hetkellä n. 58kg:ssa (heh, enpä olisi tämmöistäkään joskus nuorempana kehdannut missään julkaista.. :D), joten päivällä painoni on varmaan 59kg paikkeilla. Voimanostossa paino mitataan aikaisintaan 2h ennen oman sarjan alkamista, joten aamupainolla ei taida olla mitään tekemistä tuon kisapainon kanssa, sillä en mä kisaan oo ilman aamupalaa lähdössä.. :D Painoluokka täytyy ilmoittaa jo kilpailuihin ilmoittautuessa.

Nyt pitäisi siis päättää, että kilpailenko 63kg painavien joukossa vai pudotanko pari kiloa, jotta pääsen alempaan sarjaan. Jotta voisin kilpailla 57kg painoluokassa, kilpailupainoni on oltava alle 57kg. Eli jos painan tasan 57kg niin kisaan isommassa painoluokassa, mikä ei ole hyvä juttu.. :D Aamupaino siis pitäisi saada 55-56kg paikkeille. Ylemmässä painoluokassa rajat ovat korkeammat ja taso tietysti kovempi.

Asiaa jonkin aikaa pohdittuani, olen aika varma että päädyn tuohon 57kg sarjaan! Toki tääkin voi vielä vaihtua. :D Parin kilon pudottaminen ei ole mikään iso juttu, mutta huomionarvoista on se, että suorituskyky ei saa laskea (päin vastoin, se pitäisi saada maksimoitua kilpailupäiväksi!). Tässä on siis iso ero erimerkiksi fitnesskisoihin, joissa kiristellään rasvat minimiin, mutta kilpailutilanteessa ei kuitenkaan tarvitse (yhtään lajia vähättelemättä) kuin loistaa lavalla näyttäen hyvältä. Voimanostossa kun vaaditaan maksimaalista suoritusta kilpailupäivänä. Se mikä on selvää, miinuskaloreilla treenaaminen ei ole se optimaalisin tapa saada parannettua suorituskykyä, joten painonpudotuksen kanssa saa olla tarkkana. Lihasmassaakaan ei haluaisi menettää yhtään, sillä sen määrä on aika isossa roolissa lajin kannalta. :D


Muutaman kilon pudotus ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa suuresti suorituskykyyn, tai en ainakaan uskoisi sen vaikuttavan. Samaa mieltä oli pitkään painoluokkalajeissa kilpaillut ystäväni. Nämä kansalliset kisat ovatkin hyvä kohta kokeilla, miten painonpudotus vaikuttaa treenaamiseen vai vaikuttaako ollenkaan. :) Tietääpä sitten sm-kisoihin valmistautuessa, että miten kannattaa tehdä! Jos lukijoissa on painoluokkalajeissa kilpailevia/entisiä urheilijoita, niin olisi kiva kuulla ajatuksia teiltäkin! :)

Kaiken kaikkiaan otan nämä kisat harjoituksen ja kokemuksen kannalta. Päätavoite on rajojen rikkominen ja sm-kisapaikan saaminen. Nyt on mahdollisuuteni kokeilla kokonaisuudessaan mikä toimii ja mikä ei, ja ottaa oppia jatkoa ajatellen! Kaikki kokemus on tässä kohtaa plussaa ja suunta vaan ylöspäin! :)

♥:lla Teresa

4 kommenttia:

  1. Ehottomasti 57! Normipainosta saat helposti nesteistä tiputettuu sen verran, et humpsahdat helposti painoluokkaan :) Monesti puntari on heti aamulla, niin siihen asti jaksaa kyllä ilman aamupalaa! Tai jos kisa on vähän myöhemmi, ni aamupala ehtii kyllä laskee ennen sitä. Vähä ku juo vähemmä ja syö kevyitä mut kaloripitosia ruokia ni menee suht helposti. Jos meet 63 ni annat monta kiloo tasotusta muille, sulla on nii lähellä tota alempaa painoluokkaa toi paino :D
    Ja kisan lähestyessä mua ainaki alkaa jännittää sen verta et paino tippuu iha sillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja mielipiteestä! Niin mäkin aattelin, että ei pitäis olla vaikeeta pudottaa tuota paria kiloa :) Ja on totta, että tuossa isommassa sarjassa sitä antaa aika paljon tasotusta muille.. :D Näillä vinkeillä siis eteenpäin! :) Harrastatko ite voimanostoa vai jotain muuta painoluokkalajia? Hahah oon kyllä itekin aika jännittäjä, että ehkä tää paino putoaa mullakin ihan itestään! :D (Ei haittaisi ollenkaan ;))

      Poista
    2. Joo suht tuore voimanostaja täällä huutelee :D Parit kisat mullaki vasta takana et mikää kauhee ekspertti en oo!

      Poista
    3. Noniin kiva! :) Hahah, mutta enemmän kokemusta kun mulla kuitenkin. ;)

      Poista