maanantai 30. marraskuuta 2015

The best posts of autumn ♥

Hei kaikki ihanat!

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia! Oon ollut ihan joulufiiliksissä viime päivinä, kynttilät koko ajan palamassa ja joululaulut soimassa. :D Joulu on jotenkin ihanaa aikaa, kaikkialla on niin tunnelmallista ja kaupunki on täynnä ihania valoja ja koristeita. En malta odottaa, että pääsen koulun loputtua koristelemaan uutta asuntoa jouluisaksi. ♥ Oon siis muuttamassa valmistumiseni jälkeen Jyväskylään, uusia haasteita kohti. ;)

Bloginikin kerää jo kuukausia taakseen! Syksyn ajan oon saanu jakaa teille ajatuksiani ja toteuttaa itseäni. Ajattelinkin tehdä teille lukijoille tässä vaiheessa koonnin kuluneen syksyn sekä luetuimmista postauksista että omista lemppareistani. ♥














♥ Kaikista suosituin ja luetuin tekstini kertoi voimaharjoittelustaStrong Enough? ♥

♥ Kiinnostavia ruoka-aiheisia postauksia oli useampia syksyn aikana: Top 3 arkiruuatRakastu raakasuklaaseen, Today's food diaryOptimaalisen ruokavalion salaisuus sekä It's time for breakfast! ♥

♥ Tarina viime vuonna tekemästäni uuden vuoden lupauksesta herätti myös kiinnistusta: Uuden vuoden lupauksia. ♥

♥ Jos joku on vasta löytänyt blogiini ja miettii kuka täällä oikein kirjoittelee, löydät tietoa minusta ja blogistani täältä! ♥

♥ Moni taistelee viimeisten koulu- ja työviikkojen parissa ennen joulun ajan vapaita ja lomaa. Tässä postaus, joka kannustaa jokaista nauttimaan myös siitä arjesta, jota elämämme suurimman osan elämästämme: Onni on tässä ja nyt. Lopuksi vielä postaus siitä, miten minä rentoudun. ♥


Tässä koontina suosituimmat tekstit, jos jollain on joku mennyt ohi tai joukossa on uusia lukioita! Otan muuten mielelläni vastaan myös toivepostauksia, jos jollain on jotain mielessä! :) Ehdottakaa rohkeasti kommenttikenttään tai ottakaa muuten yhteyttä! Tällä hetkellä työn alla on postauksia mm. arkiliikunnasta, alkoholin vaikutuksista elimistölle sekä joogan hyvistä vaikutuksista.

Pysykää siis mukana ♥

♥:llä Teresa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti