perjantai 4. maaliskuuta 2016

Puntarissa viralliset ravitsemussuositukset

En ole voinut välttyä otsikoilta somessa koskien ravitsemussuosituksia ja Tomi Kokon huomenna julkaistavaa dokumenttia hänen tekemästään ihmiskokeesta, jossa hän kokeili syödä 30 päivää täysin virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti. (Löydät kokeesta lisää mm. täältä.) Tomin testi on herättänyt runsaasti keskustelua ja aihe on ollut pinnalla koko viikon. Vaikka yhden henkilön testiä ei voida pitää kovin pitävänä tutkimuksena, on aihe minusta erittäin mielenkiintoinen ja odotan kyllä, että pääsen kyseisen dokkarin katsomaan. :D

Kuten on huomattu, ravitsemussuositukset jakavat mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. On paljon tutkimuksia, joiden pohjalta suositukset on tehty, mutta nykyään löytyy tutkimuksia myös niitä vastaan. Mitä mieltä minä olen?


Itse pystyn löytää suosituksista sekä hyvää että huonoa. Fakta on se, ettei kaikille ihmisille voi millään sopia samanlainen ruokavalio. Ihmiset ovat yksilöitä, ja ruokavalio, mikä on toiselle terveellinen ei välttämättä ole sitä toiselle. Joku voi kuitenkin hyötyä syömällä suositusten mukaisesti.

Jos ihmisen ruokavalio koostuu tavallisesti roskaruoasta, herkuista ja alkoholista, suurella todennäköisyydellä ruokavalion muuttaminen suositusten mukaiseksi tuo hyvää oloa ja parantaa terveyttä. Suositusten mukainen ruokavalio ei kuitenkaan ole varmasti kaikille se optimaalisin: joillekin ei sovi maitotuotteet, toisille ei sovi viljat jne. Jos oma hyvinvointi kiinnostaa, kannustan kokeilemaan erilaisia ruokavalioita, sillä se on ainut keino löytää se itselleen kaikista sopivin tapa syödä ja voida hyvin.

Eniten vastarintaa suosituksissa taitaa aiheuttaa tuo leivän määrä. Itse en söisi 6-9 palaa leipää päivässä, mutta kannatan silti hiilihydraattien syömistä, varsinkin jos urheilee paljon. Itse kuitenkin syön hiilihydraatit mielummin paremmista lähteistä, kuten riisistä, bataatista ja kaura(puuro)sta.

Suosituksissa korostetaan runsasta kasvisten, hedelmien ja marjojen syömistä, mikä on mielestäni hyvä juttu. Se näkyy niin ruokapyramidissa kuin lautasmallissakin.


Pyramidin keskimmäisestä osasta löytyvät vähänrasvaiset maitovalmisteet sekä toiselta puolelta kasviöljyt, margariinit, pähkinät ja siemenet. Itse en nykyään pelkää rasvaa ja valitsenkin mielummin "normaaleja" kuin vähänrasvaisia tuotteita. (Kirjoittelin jotain ajatuksia aiheesta täällä.) Toisaalta käytän muutenkin nykyään aika vähän maitotuotteita, lähinnä raejuustoa ja maitorahkaa. Margariinin sijaan käytän ehdottomasti mielummin voita! Naurettiin poikaystäväni kanssa kaupassa muutama viikko sitten, kun nähtiin mainos "vähänrasvaisesta margariinista". Mitä ihmettä se sitten sisältää jos ei rasvaa? En halua edes tietää.. Pähkinöitä ja siemeniä suosin ruokavaliossani.

Suositukset ovat kaikin puolin aika tulkinnanvaraisia. Niiden mukaan voit valita esimerkiksi liha -osiosta joko kaupan valmiita lihapullia ja leikkeleitä tai vaihtoehtoisesti puhdasta lihaa. Itse olen ehdottomasti jälkimmäisen kannalla, sillä einesruoat sisältävät paljon "ylimääräistä", kuten lisäaineita, suolaa, sokeria, vehnäjauhoja yms..

Suositusten mukaan voi siis syödä aika monella tapaa tulkinnasta riippuen. Joku voi ajatella, että pieni määrä sattumia voi olla karkkipussi viikossa, toiselle se tarkoittaa pientä kakkupalaa kuukaudessa. Itse kannustan kokeilemaan ja löytämään sen itselleen sopivan tyylin syödä, on se sitten suositusten mukainen tai niistä poikkeava.

Koen voivani parhaiten, kun syön paljon kasviksia, reilusti proteiinia ja sopivasti hiilihydraatteja. Rasvaa hyvistä lähteistä ja riittävästi. Jos en urheilisi paljoa, söisin hiilihydraatit pääasiallisesti kasviksista, marjoista ja hedelmistä, ja söisin vähemmän tärkkelyspitoisia hiilihydraatteja, kuten perunaa, riisiä ja pastaa yms. Sattumia löytyy ruokavaliostani, mutta nykyään entistä harvemmin.

Mitä mieltä te olette suosituksista ja Tomi Kokon ihmiskokeesta?

♥:lla Teresa

(Kuvat: google)

4 kommenttia:

  1. Apua, kirjotin pitkän kommentin, mutta se katosi jonnekin!

    Mutta tosiaan, olen itsekin mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua. Teen tällä hetkellä ravitsemustieteen opintoja ja sitä kautta olen uudelleen alkanut ymmärtää virallisten ravitsemussuositusten tiedepohjaa. Suositukset perustuvat laaja-alaiseen tieteelliseen tutkimukseen ja tutkijayhteistyöhön, ei yhden ihmisen kokemuksiin, kuten Kokon tapauksessa. Mutta kuten sanoit, fakta on se, että kaikki ei sovi kaikille. Itsekään en syö suositusten mukaista määrää esim. maitotuotteita.

    Suosituksissa ei muuten missään nimessä kehoteta syömään 6-9 palaa leipää. Määrä tarkoittaa yleisesti viljatuotteita, 6 annosta naisille päivässä. Se täyttyy jo siitä, kun syö lautaselliasen kaurapuuroa (vastaa kahta annoasta), yhden annoksen täysjyväpastaa/riisiä/ohraa sekä lounaalla että päivällisellä ja kaksi palaa leipää esimerkiksi iltapalalla. Helposti toteutuu urheilijalla. Täällä lisää tietoa: http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ravitsemussuositukset_2014_fi_web.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Joo on kyllä ollut mielenkiintoista seurata tuota projektia, ja siitä olen samaa mieltä, ettei yhden ihmisen kokemuksia voida pitää pitävänä tutkimuksena. Pakko kysyä, kun katoin että asut Turussa, että miten opiselet sielä ravitsemustieteitä? :D Eikös sitä voi opiskella vaan Kuopiossa? Olen itse myös kiinnostunut hakemaan opiskelemaan kyseistä alaa, mutta tuo Kuopio ei oikein nappaa.. :D

      Tuolla leipäjutulla hain lähinnä sitä yleistä ajatusta mikä ravitsemussuosituksista on. Lisäksi ideana oli (hiukan kärjisten :D) tuoda esiin sitä, kuinka ravitsemussuositukset voidaan tulkita monella tapaa: se 6 annosta naisella voi valinnan mukaan olla myös se 6 leipäpalaa (vaihtoehtoisesti puuroa yms.). Oot ihan oikeassa, ettei siinä käsketä leipää puputtaa, mutta moni voi ymmärtää, että tuo määrä on nimenomaan suositeltua ottaa leivästä. :) Ja urheilijoilla toki asia on muutenkin erikseen, hiilareita on hyvä syödä reilusti kehittymisen ja palautumisen kannalta, mutta tuntuu hassulta, että tuota viljamäärää suositellaan kaikille (eli myös ei-urheilijoille).

      Poista
    2. Hei! Ravitsemustieteitä voi suorittaa etänä. Itä-Suomen yliopistolle voi hakea opinto-oikeuden ja lukea sitten kursseja tai perusopintojen kokonaisuuden avoimessa yliopistossa. Itse luen kemiaa Jyväskylässä ja saan kemian laitokselta avoimelle maksetut rahat takaisin, kun olen suorittanut kokonaisuuden. Eli ainakin tällä tyylillä onnistuu, pääaineopinnoista en sitten tiedäkää.

      Poista
    3. Moikka! Okei, kiva tietää! :) Oon tosiaan miettinyt noita opintoja ja en ollut ajatellut, että voisi muutakin kautta opiskella. Mutta uskoisin, että laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyden saa vain tuolta Kuopiosta.. Toki itsellä vielä auki, mitä haluan todella tulevaisuudessa tehdä, joten hyvä tietää mitä kaikkia erilaisia vaihtoehtoja on olemassa! Kiitos kommentistasi! :)

      Poista