torstai 6. heinäkuuta 2017

Mitä tapahtui, kun lopetin laihduttamisen?

Kun aloitin tavoitteellisen voimaharjoittelun ja hiukan myöhemmin klassisen voimanoston, muuttui tavoitteeni kuntosalilla ulkonäön muokkaamisesta maksimaalisen voiman kasvattamiseen. Mitä kaikkea tämä muutos on tuonut tullessaan?

Muistan, kun kerroin isovanhemmilleni uudesta harrastuksestani ja minulta kysyttiin: "Tuleeko sinusta nyt kauhea köntti?" :D No, kehonrakennus on onneksi sitten asia erikseen, mutta kyllä klassinen voimanosto ja kiinteytymisen tavoittelun lopettaminen on tuonut aika suuria muutoksia niin ajattelutapaani ravinto- ja harjoitteluasioista kuin myös muutoksia kehonkoostumukseeni.






Tavoitteellisemman harjoittelun myötä uskalsin aloittaa käyttämään isompia painoja treeneissäni ja aloin saada erilaisia onnistumisen elämyksiä kuin aikaisemmin. Energiavajeessa jatkuvasti kiinteytymistä tavoitellen en näin jälkikäteen ihmettele yhtään, ettei esimerkiksi treenipainoissa tapahtunut pitkään aikaan suuria muutoksia. Ei hitsi vieköön niitä fiiliksiä, kun sai alkaa lyödä treeni treeniltä lisää rautaa tankoon ja tajusin, että mä pystyn siihen! Toki on mahdollista muokata kehonkoostumusta ja nostaa voimatasoja yhtäaikaa, mutta silloinen tieto-taitoni ei tähän hommaan vielä riittänyt ja usein tyydyin siihen, että salilla tehdään se mitä jaksetaan - kunhan paino putoaa ja kroppa kiinteytyy.

Kun tavoitteeni muuttui, minun oli pakko aloittaa kiinnittämään huomiota siihen, että syön tarpeeksi, jotta kehittyisin ja palautuisin optimaalisesti. Ruokavaliopuolella tapahtui siis suuria muutoksia entiseen. Lopetin ainaisen kiinteytymisen tavoittelun ja keskityin parantamaan suorituskykyäni - ja tämä vaati riittävää ja monipuolista ravintoa aikaisemman miinuskaloreilla (liian pitkään) kituuttelun sijaan.



Jossain vaiheessa tajusin, etten enää stressaa niin paljoa ruoasta kuin aikaisemmin. Koska en enää tavoitellut kiinteämpää kroppaa, oli (liiankin) tarkan ruokavalion noudattaminen epäolennaista uuden tavoitteeni kannalta. Toki kiinnitin edelleen huomiota syömiseeni (ja kiinnitän edelleen), mutta turha stressaaminen alkoi jäädä pois kuvioista ja syömisestä tuli paljon rennompaa, monipuolisempaa ja nautinnollisempaa.

Koenkin, että yksi tärkeimmistä opeista tällä matkalla on ollut ruokavaliosta koituvan turhan stressin katoaminen. Syömisestä tehdään nykyään jotenkin todella hankalaa, vaikkei terveellinen ruokavalio sitä todellakaan ole.



Lisäksi kehonkoostumukseni on muokkaantunut reilusti positiiviseen suuntaan. Raskaalla voimaharjoittelulla sekä syömällä tarpeeksi olen onnistunut saamaan reilusti muotoa pakaroihin ja olkapäihin, jotka osaltaan luovat illuusiota myös kapeammasta vyötäröstä. Myös reidet, selkä ja kädet ovat saaneet osansa lihasmassasta. Painoni on kuitenkin samoissa lukemissa, kuin muutama vuosi sitten - rasvaakin on siis kropasta palanut, vaikken varsinaisesti kiinteytymisestä olekaan enää haikallut. Kivaa tässä on myös se, että jos joskus koen tarvetta kiristellä kroppaani vielä rasvattomammaksi, on ruokavaliossani reilusti varaa myös vähentää!

Olen ehkä joskus painanut melkein 10kg vähemmän, mutta nykyään olen kehonkoostumuksen muutoksen lisäksi terveempi, vahvempi ja suorituskykyisempi kuin koskaan aikaisemmin. Aineenvaihduntani toimii hyvin ja olen itsevarmempi, energisempi ja hyvinvoivampi. Osaan ja pystyn tehdä erilaisia asioita kehollani, kuten seistä päälläni tai kyykätä yli 130kg rautaa niskassa. Ja se jos joku on mahtavaa!



Haluan tällä artikkelilla rohkaista kaikkia syömään terveellisesti ja monipuolisesti ilman turhaa stressiä. Haluan rohkaista treenaamaan kovaa sekä keskittymään painonpudotuksen/kiinteytymisen ohessa suorituskyvyn parantamiseen ja hyvään oloon. On tavoitteesi mikä tahansa, tavoittele sitä mielekkäällä tavalla ja muista iloita onnistumisistasi!!

Superia viikonloppua kaikille!

♥:lla Teresa

2 kommenttia:

  1. Moni aloittaa elämänmuutosta tai laihdutusta niin totaalisilla muutoksilla heti kaikki kerralla ja kun kerran syö yhden suklaapatukan, niin jätetään kaikki, en mä pystynytkään, vaikka ei se patukka olekkaan mitään vaikuttanut, jos muu syöminen kunnossa.
    Itsellä olisi pyrkimys siihen, että 80-90% ruuasta olisi vähän käsiteltyä puhdasta ruokaa, lopuilla ei taas niin hirveästi väliä, kunhan suurin osa on kunnossa.
    Jos aloittaa sillä tyylillä, että en enää ikinä syö suklaata tai käy grillillä, niin sitä loppuu motivaatio aika nopsaan.
    Moni nainen pelkää tuota voimaharjoittelua ja isoja painoja, että ei tule rumia isoja lihaksia, ihan niinkun ne yhdellä treenikerralla tulisi. Ja vaikka sitä lihasta vähän tarttuisikin, niin se näyttä kyllä naisella vaan hyvältä, ei tavallinen treenaaja rupea näyttämään kropaltaan miespuoliselta bodarilta, vaikka treenaisi vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja! Tuo kokonaisuus onkin se avain onnistumiseen - ei suklaapatukka tms. silloin tällöin syötynä heilauta vaakaa suuntaan tai toiseen! Myös kertomasi treenaamisesta on täyttä totta, on hassua, miten tiukassa myytit "yhtäkkiä kasvavista miesmäisistä lihaksista" tuntuvat pysyvän tiukassa monien naisten mielessä.. Onneksi saan tehdä työtä alalla ja pääsen murtamaan näitä myyttejä. :) Kiitos paljon kommentistasi! Kävin muuten tutustumassa myös sun blogiin - tsemppiä omaan elämäntapamuutokseesi!

      Poista