sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Training inspiration for summer - Yoga in the park (video!)

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! ♥

Juhannus on tältä vuodelta taputeltu ja ihana juhannus olikin! Vietettiin muutama päivä ystäväni isovanhempien mökillä nautiskellen herkullisesta ruoasta ja juomasta sekä ennen kaikkea huippu seurasta! ♥ Tuli pelailtua mölkkyä pihalla, aliasta saunaterassilla sekä korttia yömyöhään. Käytiin saunomassa, uimassa ja herkuteltiin mansikoilla ja jogurttipähkinöillä. Nautittiin auringosta ja lämmöstä, laulettiin ja naurettiin ja voin kertoa, että en olisi voinut parempaa juhannusta viettää! ♥


Nyt kuitenkin siirrytään juhannuksesta päivän aiheeseen! Keväisin kelien lämmetessä ulkoilma houkuttelee yhä enemmän ja enemmän ihmisiä ulos treenaamaan. Aurinko kutsuu myös minua, ja viime aikoina onkin tullut tehtyä paljon erilaisia treenejä ulkosalla! Perinteinen lenkkeily (ystävien kanssa tehtyjä pitkiä kävelylenkkejä lukuunottamatta) ei ole viimeisen vuoden aikana innostanut minua juurikaan, mutta koska nautin ulkona harjoittelusta, olenkin "keksinyt" muita tapoja yhdistää treeni rusketusraitojen hankkimiseen. ;)

Alkukesän lempparitreenini on ollut puistossa suoritettu tehokas tabata -treeni, mutta tänään ajattelin jakaa teille uusimman suosikkini: puistojoogan! Innostuin joogasta viime syksynä, ja olen huomannut sen lisäävän selvästi liikkuvuutta, ja ennen kaikkea jotenkin kokonaisvaltaisesti hyvää oloa.

Joogatessani en yleensä suunnittele etukäteen liikkeitäni tai liikesarjojani, vaan treenailen paljon fiiliksen mukaan. Joskus painotan liikkuvuutta parantavia liikkeitä, kun taas joskus kehonhallintaa ja voimaa kehittäviä liikkeitä. Näitäkään en päätä etukäteen vaan annan "flown" viedä ja teen kaikkea, mitä mieleen sattuu sillä hetkellä tulemaan!

Jos joogasta ei ole paljoa kokemusta, on varmasti helpompi ensin tehdä liikkeitä jonkun ohjeen mukaan, kuin alkaa itse keksimään. Tästä syystä videoinkin monipuolisen liikesarjan, josta saa hyvän treenin lisäksi monta hyvää liikeideaa omiin joogailuihin!

Kurkkaa video ja tee tämä ihana harjoitus kotona, kuntosalilla tai puistossa! Liikesarjan voi suorittaa 2-5 kertaa (tai haluamansa määrän) molemmille puolille fiiliksen mukaan. Treeni lisää liikkuvuutta, avaa ihanasti liikeratoja ja jäykkiä lihaksia, vetreyttää kehoa sekä parantaa kehonhallintaa. Aloittelijat voivat jättää päälläseisonnan välistä. Kokeile ja ihastu! ♥



♥:lla Teresa

6 kommenttia:

  1. Ihana video! Musiikki sopi todella hyvin tuohon joogatunnelmaan. Tykkään itsekin kesäisin joogata puistossa ja tässä olikin hyvä sarja, jota voisin kokeilla. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo puistossa joogaaminen on kyllä ihanaa! :) Kannattaa ihmeessä kokeilla!

      Poista
  2. Ihana video! Tein sen jo muutamaan kertaan takapihan nurmikolla kauniissa kesäsäässä, tosin sillä poikkeuksella, että jäin viipyilemään muutamaan kohtaan pidemmäksi aikaa ja sain mielestäni paremman venytyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liikesarjaa voikin hyvin muokkailla itselleen mieleisemmäksi. Videossa halusin korostaa virtaavaa liikettä asentojen välillä mm. siksi, ettei vidosta tulisi kauhean pitkä. Joogaa kannattaakin tehdä omien fiilisten ja tuntemusten mukaan, eli jos joku paikka on erityisen jumissa, kannattaa sitä availla enemmän esimerkiksi viipymällä pidempään jossain tietyssä asennossa.

      Poista
    2. Joo, niin arvelinkin ettet halunnut videosta kauhean pitkää :-) Mutta juuri näin: fiiliksen mukaan nopeammin tai hitaammin, tai jotain itselle sopivaa kohtaa venytellen tai toistellen :-)

      Poista